Sarah Jessica Parker törsäsi miljoonia uuteen asuntoon

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suuren mediakohun saattelemana valkokankaille saapunut Sinkkuelämää-televisiosarjan toinen leffaversio Sex And The City 2 on menestynyt kesällä Suomessa todella hyvin ja täyttänyt elokuvateatterit ilta toisensa jälkeen. Sarjan tähti Sarah Jessica Parker tuntee itsensä siunatuksi kulttisarjan suosion säilyessä ennallaan vuodesta toiseen.

Hollywood-tähdellä on tuskin rahahuolia, sillä Observer-julkaisu paljastaa Parkerin hankkineen nyt miehensä Matthew Broderickin kanssa noin 21 miljoonan dollarin asunnon New Yorkista. Asunnossa on kerrottu olevan muiden muassa jopa kahdeksan makuuhuonetta ja viisi kylpyhuonetta, joten tilaa on kyllä riittävästi pariskunnalle sekä heidän kolmelle lapselleen.

Sarah Jessica Parker on yhdysvaltalainen näyttelijä ja hänet on nähty muiden muassa Johnny Deppin rinnalla elokuvassa Ed Wood. Sinkkuelämää-sarja päättyi vuonna 2004 ja Parker palkittiin Carrie Bradshawn roolistaan Emmy- ja Golden Globe -palkinnoilla. Hän tuotti myös itse kyseistä sarjaa. Parker avioitui Matthew Broderickin kanssa 13 vuotta sitten ja pariskunnalla on kolme lasta, joista kaksoset syntyivät kesäkuussa 2009. Ennen avioliittoaan Hollywood-kaunotar seurusteli muiden muassa Robert Downey Jr:n ja John F. Kennedy Jr:n kanssa.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat