David Hasselhoff vaihtoi mannerta

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Ritari Ässä ja Baywatch -televisiosarjoista aikoinaan tunnetuksi tullut näyttelijä David Hasselhoff on ollut viime vuosina esillä lähinnä päihdekierteensä merkeissä. Asia tuli kertaheitolla esiin kolme vuotta sitten, kun julkisuuteen vuoti raju paljastusvideo.

Nyt näyttelijä on kuitenkin saanut uuden suunnan elämälleen, sillä lähde kertoi Pop Eater -julkaisulle miehen olevan mukana America’s Got Talent -tuotannon Iso-Britannian versiossa. Hasselhoff korvaa brittiversiossa Simon Cowellin, joka jätti britit Yhdysvaltain X Factor -formaatin vuoksi.

– David on todella innoissaan ja hän muuttaa Lontooseen ensi vuoden alussa. Hän aikoo viettää joululomansa myös siellä, sillä hän aikoo käydä teattereissa ja etsiä samalla asuntoa. Tämä on upea tilaisuus, sillä David tarvitsee uuden alun uralleen ja elämälleen. Uskomme, että sarja joka löysi Susan Boylen, on toimiva ponnahduslauta myös hänelle, lähde totesi Pop Eater -julkaisulle.