Angelina Jolie onkin manipuloiva naapurintyttö?

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Angelina Jolie työstää parhailllaan seuraavaa elokuvaansa Euroopassa. Nyt hän on kuitenkin ottanut vapaata kuvauksista markkinoidakseen teattereihin juuri tullutta uutuuselokuvaansa The Tourist. Siinä Angelina nähdään yhdessä Johnny Deppin kanssa.

Kaunottaren esiintymistyyli eri medioissa on herättänyt kuitenkin epäilyksiä hänen motiiveistaan. X17 Online -julkaisu pohtii kaiken vaikuttavan jopa fanien manipuloinnilta. Julkaisu kokosi muutamia todisteita mielipiteensä tueksi ja yksi todisteita on juuri yllämainittu The Tourist -elokuvan ensi-ilta.

Kyseisen elokuvan päätähdet Jolie ja Johnny Depp eivät poseeranneet lainkaan yhdessä kuvauksia varten. Syyksi tälle on pohdittu Jolien ja Deppin pelot juoruista, joita heidän yhdessäolonsa voisi aiheuttaa. Nainen käyttäytyi myös erittäin leidimäisesti ja hän pysytteli koko ajan lähellä miestään Brad Pittiä. Jolien toimintastrategiaan liitettiin myös hänen esiintymisensä Vogue-lehdessä.

Tähti kertoi hauskoja juttuja perheestään ja kehui myös kumppaniaan Brad Pittiä komeaksi ja upeaksi isäksi. Kaiken tämän ohella oli myös vietteleviä ja houkuttelevia kuvia kaunottaresta itsestään. Voguen jälkeen esille nostettiin Jolien tuore mielipide plastiikkakirurgiasta Daily Mail -julkaisussa. Artikkelin mukaan neito kieltää kyseiset leikkaukset omalta osaltaan, eikä aio niihin mennä myöhemmälläkään iällä. Hän kuitenkin hyväksyy muiden ihmisten leikkauspäätökset täysin.

X17 Online -julkaisu kyseenalaistaa tämän kaiken, sillä todisteiden varjolla Jolie voisi lehden mukaan olla manipuloiva – tai todella vaatimaton. Hän on kaunis supertähti, puhumattakaan upeasta miesystävästä ja suloisista lapsista. Jolie kehuskeli myös The Today Show –ohjelman isännälle Matt Lauerille olevansa aivan normaali naapurintyttö. Edustaako kaunotar itseään rehellisesti vai keinotekoisesti? Kyseessä on kuitenkin aikaisemmin huumeisiin sekaantunut ja runsaasti kritiikkiä osakseen kerännyt julkkis.

Uusimmat