Justin Bieber saa yhä rukkasia

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Supersuosittu teinitähti Justin Bieber on ollut jo parin viikon ajan Euroopassa markkinoimassa itseään ja My Worlds -levyään. Lukuisia televisioesiintymisiä tehnyt 16-vuotias laulajatähti on viettänyt runsaasti aikaa myös Englannissa, jota hän aivan äskettäin haukkui myös masentavaksi paikaksi.

Nyt teinitähti avautuu elämästään Iso-Britannian Daybreak -televisio-ohjelmassa. 16-vuotias Bieber kertoo olevansa aivan yhtä haavoittuvainen kuin muutkin pojat ja hän paljastaa saaneensa rukkasia tytöiltä. Myös hänen sydämensä on muutaman kerran särkynyt elämän aikana. Kysyttäessä sydämenrikkojan nimeä Bieber ei sitä kuitenkaan enää muistanut.

– Se on ironista, miten seuraani halutaan romanssin toivossa. Tytöt hyppivät ja huutavat minun takiani niin paljon, etten täysin käsitä sitä. Kuuluisuus on uskomatonta, sillä muiden muassa lentokoneessa matkustaminen oli minulle jotain aivan uutta. Rakastan laulamista faneilleni ja on ihana nähdä heitä. Esiintyminen heille on kerrassaan uskomatonta, Bieber julisti The Sun -lehden haastattelussa.

Bieber kehui myös brittityttöjä erittäin kauniiksi, mutta jos hänet pitäisi kahlita 24 tunniksi käsiraudoilla kiinni naiseen, hän valitsisi Beyonce Knowlesin. Bieber voi olla myös siitä tyytyväinen, että hän kelpaa 18-vuotiaalle laulajalle Selena Gomezille täysin. Laulaja on kertonut rakastavansa poikaa ja tämän on yksi hänen parhaimmista ystävistään. Tyttö on myös kertonut tekevänsä aivan mitä tahansa Justinin puolesta.

Uusimmat