Maailman rikkain televisiotähti kiistää lesbouden

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Rahassa mitattuna maailman kirkkaasti menestyksekkäin televisiotähti Oprah Winfrey aikoo lopettaa 25 vuoden urakkansa televisioemäntänä viimeistään ensi keväänä ja hän aikoo samalla suunnata aivan toisiin kuvioihin.

Suuresta suosiosta nauttivaa 56-vuotiasta Oprahia on toistuvasti epäilty lesboksi, mutta tämä ei naisen mukaan pidä paikkaansa. Nainen kommentoi tilannetta televisiotoimittaja Barbara Waltersille tämän haastatellessa häntä ABC-kanavalle.

– Tässä valheessa on pari tärkeätä seikkaa, jotka häiritsevät minua. En todellakaan ole lesbo millään tavoin. Huhut tästä ovat valetta ja minua ärsyttää tilanne, koska joku voi ajatella minun olevan se valehtelija. Se on numero yksi. Numero kaksi on se, että miksi sellainen pitäisi muka salata? Jos olisin lesbo, niin kertoisin sen kyllä. Salailu ei ole minun tyylini elää elämääni, Oprah kertoi Waltersille.

Juorut ovat keskittyneet yhdistämään Oprahin ystäväänsä Gayle Kingiin. Suhde kyseiseen naiseen on kuitenkin Oprahin mielestä aivan jotain muuta kuin mitä sen juorutaan olevan.

– Hän on äiti, jota minulla ei koskaan ollut. Hän on sisko, jonka tyylisen jokainen haluaisi. Hän on ystävä, jonka jokainen ansaitsisi. En tiedä ketään häntä parempaa ihmistä. Tämä saa minut itkemään, sillä en ole varmaan koskaan sanonut hänelle kuinka paljon välitän hänestä. Oprah hoki kyynelsilmin Waltersille.

Haastattelussa tuotiin ilmi Winfreyn suunnitelmat tulevaisuuden varalle. Naisen oma televisio-ohjelma loppuu nimittäin toukokuussa, mutta hän ei aio jäädä kuitenkaan lepäämään laakereilleen. Naisen uusi kaapeliverkko OWN starttaa tuolloin. Oprah on paljastanut kyseisen hankkeen pelottavan hieman, sillä hän on muiden muassa heräillyt keskellä yötä kauhuissaan siitä, mitä hän on tehnyt. Hän ei kuitenkaan aio vetäytyä suunnitelmastaan pelkojensa takia.