19-vuotias realitykaunotar tuomittiin vieroitukseen

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suosittu televisiopersoona ja realitytähti Alexis Neiers on tullut tutuksi E! Television -kanavalla esitetyssä Pretty Wild -realityohjelmassa. Monet nuoret rakastavat sarjaa, mutta valitettavasti Neiersillä on nyt edessään hieman hiljaisempi televisiokausi. Tämä johtunee neidon riippuvuudesta heroiiniin.

Kaunottarelle on kertynyt rikostaustaa, sillä hän sai viime keväänä puolen vuoden vankeustuomion ja kolmen vuoden ehdonalaisen murtautumisestaan Orlando Bloomin kotiin. Kyseinen murto oli osa murtosarjaa, joissa joukko nuoria murtautui Hollywood Hillsissä sijaitsevien supertähtien koteihin saaden niistä miljoonasaaliit.

The Hollywood Gossip -julkaisun mukaan neitokainen pidätettiin koeajan rikkomisen takia 1. joulukuuta. Rikkomus johtui Neiersin huumeidenkäytöstä, sillä jätettyään väliin säännöllisen tapaamisensa valvojan kanssa virkamiehet vierailivat hänen kodissaan ja löysivät sieltä pahamaineista mustaa heroiinia eli tervaheroiinia.

Los Angelesin ylemmän tuomioistuimen tuomari Peter Espinoza määräsi Neiersin vuodeksi vieroitushoitoon. Tuomari varoitti tyttöä myös ehdonalaisestaan, sillä seuraava rikkomus veisi tämän suorinta tietä vankilaan jopa kahdeksi vuodeksi. Neiersin asianajaja vetosi 19-vuotiaan tytön olevan heroiiniaddikti joten hän ei pystyisi välttämättä kontrolloimaan käytöstään, mutta se ei lieventänyt tuomari Espinozan tuomiota tippaakaan.