Madonna laajentaa bisneksiään Venäjälle

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Madonnan fyysinen kunto on herättänyt huomiota ja kateutta kautta maailman. Nyt hän on ryhtynyt hyödyntämään mainettaan, sillä hän perusti taannoin oman kuntosaliketjun.

Madonna ja hänen liikekumppaninsa Guy Oseary avasivat taannoin ensimmäisen 24-tuntia vuorokaudessa auki olevan fitnesskeskuksensa Mexico Cityyn. Projekti kohtasi kuitenkin runsaasti ongelmia, koska tarvittavat luvat eivät olleet kunnossa. Nyt Billboard.com kertoo seuraavan jumppakeskuksen olevan suunnitteilla Moskovaan ja avajaiset on määrä toteuttaa maaliskuussa 2011.

Kuntosali tulee sijaitsemaan lähellä Punaista toria ja kokoa sillä on reilut 3.000 neliömetriä. Madonna valitsi Venäjän siksi, että maa ja sen asukkaat olivat upeita ja Sticky & Sweet -kiertue sujui Venäjällä hyvin. Popkuningattarella on myös selkeät tavoitteet salin toiminnalle.

– Toimimme yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa ja tiedän meidän pystyvän luomaan ihanteellisen harjoitusympäristön Moskovaan. Sali edustaa minun terveys- ja kuntofilosofiaani. Tarjolla on myös innovatiivisia ja inspiroivia ohjelmia, Madonna kertoi tiedotteessaan lehdistölle.