Lindsay Lohan vapautuu tänään: ”Loppuelämäni ensimmäinen päivä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Julkkistähti Lindsay Lohan pääsee tänään vapaaksi vieroitushoidosta. Oikeus määräsi hänet lokakuussa pakolliseen vieroitushoitoon sen sijaan että hänet olisi tuomittu ehdottomaan vankeuteen. Hoitojakso sujui hyvin Betty Ford -klinikalla ja tänään näyttelijä on jälleen vapaa.

Viime viikolla Yhdysvalloissa uutisoitiin, että Lohan vietäisiin vapauttamisensa jälkeen salaiseen paikkaan, jossa hän saisi olla rauhassa ilman median ja paparazzien läsnäoloa. Hieman ennen hoidosta pääsemistään Lindsay Lohan iloitsi tulevasta vapaudestaan Twitter-mikroblogissa.

– Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tulevaisuus riippuu siitä mitä teemme juuri nyt. Yksi askel kerrallaan, Lindsay Lohan lainasi Mahatma Gandhia kirjoituksessaan.

Lohanin ongelmat alkoivat toden teolla, kun hän jäi kiinni rattijuopumuksesta vuonna 2007. Tuolloin saamaansa tuomiota hän kärsi nytkin, ja aiemmin hän on ollut samasta teosta jo kaksi kertaa myös vankilassa.