Ke$ha: ”Äiti antoi lapsena kondomeja ja pankkikortin”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, valloitti kaksi vuotta sitten hittilistoja ympäri maailmaa Tik Tok -hitillään ja viime vuonna Animal-albumillaan. Sittemmin hänen ex-managerinsa haastoivat hänet oikeuteen ja vaativat miljoonakorvauksia.

Ke$han räväkät mielipiteet ja rohkeat kuvat ovat saaneet paljon huomiota maailmalla. Kerroimme viime heinäkuussa, kuinka Ke$ha joutui noloon tilanteeseen kun hänen raju pornokuvansa vuoti verkkoon ja sitä kautta lehtiin. Kuvassa poptähti makaa seksin jälkeen sängyllä miehen siemennesteet rinnuksillaan.

Kuvan aitous sai joulukuussa vahvistuksen, sillä verkkoon ilmestyi lisää riettaita kuvia ilmeisesti samasta seksisessiosta. Nyt neito kertoo brittiläiselle The Times –lehdelle tietäneensä seksistä kaiken jo lapsena.

– Äiti kertoi minulle seksistä ollessani 7-vuotias. Hän halusi taata sillä minun olevan turvassa. Hän opetti minulle sen, että olen vastuussa itsestäni vanhempana. Ollessani 14-vuotias äiti jätti minut kotiin autonsa avaimien, pankkikortin ja kondomien kanssa. Hän sanoi lähtiessään etten saisi ajaa autoa, hankkiutua raskaaksi tai ostaa alkoholia. Hän testasi minua ja pystyin läpäisemään testin, Kesha kertoi The Times –lehdelle.

– En ole lapsenvahti. Esiintymiseni ovat suunnattuja aikuisille, joten siksi ne ovat rohkeita. Tunnen itseni ja tiedän maailmassa olevan seksiä ja alkoholia. Tällä hetkellä käsittelen näitä asioita esityksissäni.