Jessica Biel on seksikäs myös meikittömänä

Näyttelijätär Jessica Biel todisti taannoin olevansa yksi Hollywoodin maanläheisimmistä tähdistä kiipeämällä Kilimanjaro-vuoren huipulle. Poptähti Justin Timberlaken kanssa on-off -suhteessa ollut Bielin tempauksen tarkoitus oli herättää julkisuudessa keskustelua ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

------

Viime aikoina Jessica Biel on ikuistettu pariinkin otteeseen julkisuudessa ilman meikkejä, ja nyt trendi saa jatkoa. Jessica on mahdollisesti itsekin huomannut että monista muista Hollywood-kaunottarista poiketen hän onnistuu näyttämään varsin vetävältä myös ilman pakkelikerrosta. Jessica kuvattiin meikittömänä eilen Beverly Hillsissä.

28-vuotias Jessica Biel tuli aikoinaan tunnetuksi Seitsemäs taivas -televisiosarjan myötä. Näyttelijätär nähdään parhaillaan myös Suomen valkokankailla Hollywood-tähtiä vilisevässä Ystävänpäivä-komediassa. Bielin seuraava projekti on Nailed-nimeä kantava romanttinen komedia, jossa hän näyttelee muun muassa Jake Gyllenhaalin kanssa.