Professori puolustaa masturbointia koulutunnilla: ”Siitä minulle maksetaan!”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kerroimme eilen kuinka huippuyliopistona tunnetun Northwestern Universityn oppilaat saivat seurata kuinka nainen sai orgasmin moottorikäyttöiseen sahaan kiinnitetyllä tekopeniksen avulla ja kuinka sitä varten palkattu pari harrasti seksiä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Professori John Michael Baileyn ihmisen seksuaalisuus -oppituntia oli seuraamassa noin sata oppilasta. Asia tuli julki, kun esityksen antia kehuttiin Facebookissa. Nyt yliopisto on käynnistänyt asiassa tutkinnan tapauksesta syntyneen kohun vuoksi. Samalla professori on astunut julkisuuteen puolustamaan metodejaan. Hän totesi Chicago Tribune -lehdelle antamassaan haastattelussa tehneensä juuri sitä opetustyötä, josta hänelle maksetaan.

– Voisin lopettaa työskentelyn kello 15.20, kun tuntini ovat ohi ja josta minulle maksetaan. Rakastan kuitenkin älyllisten vaikutteiden antamista oppilaille, ja heidän mielestään sellainen on palkitsevaa. Maanantaina tapahtunut on juuri sitä. Jos sanoisin että minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, tekisin sen vain välttääkseni tämän mediahuomion, Bailey kertoi.

 

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.