Heat-lehti raportoi taannoin Daniel Radcliffen olevan tällä hetkellä Iso-Britannian rikkain alle 30-vuotias. Ykkössija lohkesi reilun 71 miljoonan dollarin turvin. Viimeinen kaksiosainen Potter-elokuva toi Radcliffelle lähes 39 miljoonaa dollaria.
Radcliffe on näytellyt velhopoika Harry Potteria jokaisessa kahdeksassa Potter-elokuvassa. Nyt hän on kertonut rakastavansa Harry Potter -teemapuistoa, koska hänen ei tarvitse maksaa käydessään siellä. Näyttelijä kertoo olleensa otettu, kun hänet pyydettiin avaamaan teemapuisto Floridassa. Puisto perustuu Potter-elokuviin ja J.K Rowlingin samaiseen kirjasarjaan.
– On mieletöntä pyöriskellä ympäriinsä omassa teemapuistossa. Vapaa pääsy eikä laitteista tarvitse maksaa. Kävin Lohikäärme-vuoristoradassa viisi kertaa, Potter-tähti kertoi Showbizspy-sivuston mukaan.
Jättimäisen omaisuuden itselleen Potter-elokuvilla kerännyt Radcliffe kertoo, ettei tiedä mitä tekisi rahoillaan. Hän kuitenkin sanoo olevansa tyytyväinen ettei hänen tarvitse huolehtia raha-asioistaan.
– En tiedä mitä tekisin rahoillani. Olen erittäin onnekas, että minulla on ne. Ne avaavat mahdollisuuksia ja antavat liikkumavaraa. Parasta on se, ettei tarvitse huolehtia raha-asioista. Ja minulle se on tärkeää, eivätkä nopeat autot ja huorat, Radcliffe kertoi.
Lapsitähtenä maailmanmaineeseen noussut 22-vuotias Daniel Radcliffe kertoi taannoin ajautuneensa ongelmiin alkoholin kanssa täytettyään 18-vuotta. Kuudetta Potter-elokuvaa kuvatessaan Radcliffe käytti runsaasti alkoholia ja oli omien sanojensa mukaan siitä myös riippuvainen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Daniel Radcliffe tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.