Vanginvartijat pelastivat hengen – vanki haastoi oikeuteen

Ohhoh! · Neea Jokinen

54-vuotias elinkautisvanki Daniel Self aikoo haastaa oikeuteen Coloradon valtion, koska hänen henkensä pelastettiin vankilassa. Self sairastaa uniapneaa, jossa nukkuessa saattaa tulla useita hengityskatkoksia. Self oli käskenyt vanginvartijoita olla pelastamatta häntä, jos hän lopettaa hengittämisen.

Self sanoi kanteessaan, että vanginvartijat eivät kunnioittaneet hänen oikeuttaan vastustaa lääketieteellistä hoitoa hänen lopetettua hengittämisen. Self oli täyttänyt toimintaohjeen, jossa hän sanoi ettei halua elvytystä, mikäli hänen sydämensä tai hengityksensä pysähtyy. Vangin mukaan vankilan työntekijät olivat sanoneet, että toimintaohje liitetään hänen lääkekansioonsa.

Toukokuussa 2009 Selfin sellikaveri huusi vartijoille ettei hän hengitä. Elvytys aloitettiin heti vankilassa, josta hänet kuljetettiin sairaalaan. Selfin syytteen mukaan elvytyksen aloittaminen oli välinpitämättömyyttä ja vastoin hänen kirjoittamaansa toimintaohjetta.

Denver Post -lehden mukaan Self kertoi, että kuolema olisi helpotus. Hänet vangittiin vuonna 2003 24-vuotiaan raskaana olleen tyttöystävänsä Leah Geen taposta. Self taas väitti, että hänen tyttöystävänsä ampui itsensä.

– Olen syytön ja minua kutsutaan lapsentappajaksi. Kuolema olisi tervetullut helpotus, Self kertoi.

Uusimmat