Lost-kaunottaren suomalaiselokuva noteerattiin maailmalla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suositusta Lost-sarjasta nykyisin tunnettu, mutta aikoinaan Roswell-sarjasta tunnetuksi tullut näyttelijätär Emilie de Ravin teki ennen näyttelijänuraansa mallintöitä ja toimi muiden muassa balettitanssijana. Nyt kaunotar on vieraillut Suomessa täkäläisen elokuvan merkeissä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kyseessä on Hulluna Saraan -niminen Turussa kuvattava komediaelokuva, jonka pääosaa Emilie de Ravin esittää. Muissa rooleissa nähdään esimerkiksi Jussi Nikkilä ja Ville Virtanen. Elokuva kertoo entisestä tenavatähdestä ja hänen rokkari-isästään, jotka kumpikin rakastuvat amerikkalaiseen rivitanssinopettaja Saraan. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2012. Nyt kansainvälisen tähden Suomen kuvaukset on noteerattu myös maailmalla, kun Screen Daily uutisoi aiheesta.

Australialaissyntyinen 27-vuotias Emilie de Ravin nähdään myös Public Enemies -elokuvassa yhdessä Johnny Deppin kanssa. Emilie de Ravin nähtiin taannoin Remember Me -elokuvassa ja pian myös suomalaista tuotantoa olevassa Hulluna Saraan -leffassa. Elokuvaa kuvattiin Suomessa heinäkuussa 2011.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.