Antonio Banderas ei halunnut Madonnasta tyttöystävää: ”Olin vain p**kat housussa”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman tunnetuimpiin espanjalaisiin näyttelijöihin lukeutuva Antonio Banderas on luonut menestyneen uran näyttelijänä. Hänet tunnetaan parhaiten Zorro-elokuvista ja elokuvatrilogiasta Spy Kids. Banderas oli myös ääniroolissa Shrek-animaatioiden Saapasjalkakissana.

Latinohurmuri on nykyisin naimisissa näyttelijä Melanie Griffithin kanssa ja heillä on yhteinen Estela del Carmen -tytär. Nyt Banderas paljasti popin kuningattaren Madonnan olleen aikoinaan kiinnostunut hänestä. Banderas ei kuitenkaan olisi uskaltanut seurustella Madonnan kanssa, koska hän oli niin kuuluisa ja voimakas nainen.

– Olin aika imarreltu, kun minulle kerrottiin Madonnan olevan kiinnostunut minusta. Olin kuitenkin silloin naimisissa, joten mitään ei tapahtunut, Banderas kertoi Harper’s Bazaar -lehdelle.

Latinohurmuri ja Madonna tapasivat toisensa ensimmäisen kerran elokuvaohjaaja Pedro Almodovarin kautta. Banderaksen ohjaajaystävä Almodovar kertoi tapaamisen jälkeen Madonnan olleen kiinnostunut hänestä. Niinpä latinotähti kävi popin kuningattaren kanssa illallisella, vaikkei osannut ollenkaan englantia.

– Hän puhui minulle illallisella koko ajan ja en ymmärtänyt mitään hänen puheestaan. Olin vain p**kat housussa, koska istuin niin lähellä Madonnaa. Hän oli silloin superkuuluisa ja minä olin vain tavallinen pulliainen. Se oli pelottavaa, Banderas jatkoi.