Lady Gaga yläosattomana merenneitona

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kertoi viime viikolla ettei hän osaa enää erottaa oikeaa minäänsä lavapersoonastaan. Hän kertoi heittäytyneensä aina täysillä kummallisiin konserttivaatteisiinsa ja lavaesiintymisiinsä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt Lady Gaga kohahduttaa tuoreella You And I –musiikkivideollaan, jossa hän poseeraa merenneitona. Perinteiseen tapaan tämäkin merenneito on yläosattomissa, joskin laulajatähden kädet peittävät kriittisimmät kohdat.


Kuva: YouTube

Taannoin poptähden kerrottiin käyttävän kaljuuntumista ehkäisevää lääkettä. 25-vuotias laulaja on kertonut hiuksiensa kärsineen niiden jatkuvasta värjäämisestä ja käsittelystä. Gagan kerrottiin huolestuneen ensimmäisen kerran hiustenlähdöstään hänen Monster Ball -kiertueellaan. Hän oli harjannut hiuksiaan takahuoneessa, kun ne yhtäkkiä alkoivat irtoamaan isoina suikaleina tähden päänahasta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.