Will Smith palaa hiphop-uralle – fanit riemastuivat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suuren suosion aikanaan saavuttaneet kaksi ensimmäistä Men In Black -elokuvaa tekivät Will Smithistä todellisen supertähden. Hän palaakin pian valkokankaalle elokuvasarjan kolmannessa osassa. Taannoin Smithin huhuttiin esiintyvän Yhdysvaltoihin tulevan X Factor -kisan tuomarina.

Yleisön ja kriittikojen suosikkinäyttelijä tuli kuitenkin aikoinaan tunnetuksi myös suosittuna televisio- ja hiphop-tähtenä nimeltä Fresh Prince. Hänen 90-luvun alussa julkaisemansa Summertime-kappale lukeutuu edelleen kaikkien aikojen parhaiden kesäkappaleiden kärkijoukkoon. Sittemmin taiteilijanimi vaihtui omaksi nimeksi ja tuloksena oli lisää hittejä. Supertähti julkaisi Lost and Found -albuminsa vuonna 2005 ja nyt Smithin kerrottiin työstävän comeback-albumia tuottaja La Mar Edwardsin kanssa.

– Työskentelemme tällä hetkellä Will Smithin kanssa. Aiomme nostaa hänet takaisin rapmaailman huipulle, Mars kertoi XXLMAG-sivustolle.

The Fresh Prince of Bel-Air -hittisarjasta julkisuuteen pongahtanut Smith on julkaissut neljä studioalbumia ja esiintynyt lukuisissa menestyneissä elokuvissa. 42-vuotiaan komistuksen jälkikasvu seuraa myös kovaa vauhtia vanhempiensa jalanjälkiä. 13-vuotias Jaden ja 10-vuotias Willow ovat molemmat jo nyt suosittuja artisteja. Jaden Smith näytteli muun muuassa pääosaa vuonna 2010 julkaistussa Karate Kid -elokuvassa kung-fu -taitaja Jackie Chanin kanssa.

Taannoin suosikkinäyttelijä suututti newyorkilaiset Men in Black 3 -elokuvansa kuvauksissa. Smithiä varten keskelle Sohon kaupunginosaa tuotiin nimittäin valtava ökyluokan asuntovaunu. 18 metriä pitkässä ja 130 neliön vaunussa on marmorilattiat sekä oma olohuone, makuuhuone, elokuvahuone ja kuntosali.