BB-Terhi nakuilee aikuisviihdesivustolla

Tänään Big Brother -taloon astellut räväkkä BB-Terhi on yhden lapsen äiti, jonka tatuoinnit ja kasvojen lävistykset ovat olleet heti alkuun muiden mielenkiinnon kohteena. 24-vuotias automaalari on tosin kiinnittänyt huomiota myös verkossa.

---
---

Terhi poseeraa nimittäin parhaillaan alastomana kotimaisella Alaston Suomi -aikuisviihdesivustolla. Tepa-nimimerkkiä käyttävä BB-asukas poseeraa kameran edessä rohkeasti yläosattomissa, mutta pitkät punaiset hiuksen muotojensa peittona. Jalassaan hänellä on mustakeltaiset Batman-alushousut.

Yhteensä Terhi nähdään lukuisissa kuvissa, joissa hän esittelee myös vuoden laihdutuksensa vaikuttavia tuloksia ja rusketusraitojaan. Kätensä massiivista tatuointia esittelevässä kuvassa hän on niin ikään yläosattomissa, mutta käsi muotojen peittona.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Big Brother.