P. Diddy ylistää naisten takapuolia erikoisella tavalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Sean Combs, eli Puff Daddy, P. Diddy ja Diddy, lukeutuu maailman menestyneimpiin artisteihin, joten tilipussissa riittää vääntöä mukaviin reissuihin. Tuorein lomamatka tuli sekin kalliiksi, sillä hänen vuokraamansa huvijahdin viikkohinta oli huimat 850.000 dollaria.

Nyt ökyrikkaan räppärin kerrottiin työskentelevän levy-yhtiö Interscopen pomon Jimmy Iovinen kanssa ja suunnittelevan kuvakirjan julkaisemista. Erityisen kuvakirjasta tekee sen, että se on omistettu kokonaan naisten takapuolille. Kirjassa on lukuisia kuvia naisten pepuista, joita muun muuassa muotikuvaaja Raphael Mazzucco on ikuistanut kameraansa.

BANG Showbiz -sivuston mukaan kirja julkaistaan marraskuussa. Äskettäin räppäri lanseerasi myös oman Sean John Empress -hajuvesimerkkinsä ja kiinnitti entisen Destiny’s Child -tähti Kelly Rowlandin merkin mainoskasvoksi.

Myös muut julkisuuden henkilöt ovat innostuneet kuvakirjojen lanseeraamisesta. Televisiomoguli Oprah aikoo julkaista 240-sivuisen The Oprah Winfrey: Reflections on an American Legacy -kuvakirjan. Megatähti Lady Gaga kertoi myös äskettäin paljastavansa henkilökohtaisia valokuviaan tulevassa kuvakirjassaan.

Räppäri P. Diddy allekirjoitti sopimuksen Ciroc-vodkamerkin kanssa vuonna 2007. Tuotemerkin kerrottiin tuottaneen räppärille noin 100 miljoonaa dollaria. Menestynyt rap-artisti on myös näytellyt jo parissa elokuvassa ja esimerkiksi CSI: Miami -sarjassa. Hän näytteli myös Judd Apatow’n elokuvassa Get HIM To Greek. P. Diddy sanoi myös taannoin haluavansa olla ensimmäinen musta James Bond.