Sarah Jessica Parkerilla hämmästyttävä erikoistaito

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Viime kesänä valkokankailla nähty Sinkkuelämää-televisiosarjan toinen leffaversio Sex And The City 2 menestyi Suomessa hyvin. Sarjan tähti Sarah Jessica Parker ihmetteli tuolloin julkisesti kestosuosionsa salaisuutta.

Nyt Carrie Bradshaw -roolistaan tunnettu tähtinäyttelijä kertoi opetelleensa sanomaan ”ei persiljaa” kuudella eri kielellä. Parker kertoi nimittäin vihaavansa kyseistä yrttiä. Hän kertoi opetelleensa kiellon tarjoilijoita varten, jotta he eivät vahingossakaan lisäisi persiljaa tähden ruokaan.

– Osaan puhua hitusen ranskaa, mutta osaan sanoa ”ei persiljaa” kuudella eri kielellä, Parker kertoi Glamour-lehdelle.

Parker hankki viime vuonna miehensä Matthew Broderickin kanssa noin 21 miljoonan dollarin asunnon New Yorkista. Asunnossa on kerrottu olevan muiden muassa jopa kahdeksan makuuhuonetta ja viisi kylpyhuonetta, joten tilaa on kyllä riittävästi pariskunnalle sekä heidän kolmelle lapselleen.

Sarah Jessica Parker on yhdysvaltalainen näyttelijä ja hänet on nähty muiden muassa Johnny Deppin rinnalla elokuvassa Ed Wood. Sinkkuelämää-sarja päättyi vuonna 2004 ja Parker palkittiin Carrie Bradshawn roolistaan Emmy- ja Golden Globe -palkinnoilla. Hän tuotti myös itse kyseistä sarjaa. Parker avioitui Matthew Broderickin kanssa 13 vuotta sitten ja pariskunnalla on kolme lasta, joista kaksoset syntyivät kesäkuussa 2009. Ennen avioliittoaan Hollywood-kaunotar seurusteli muiden muassa Robert Downey Jr:n ja John F. Kennedy Jr:n kanssa.