BB-Sebastian: ”Ufoihin uskovia pidetään cooleina”

Big Brother -talossa asuva BB-Sebastian on avoimesti uskossa ja muun muassa rukoilee iltaisin itsensä lisäksi myös muiden asukkaiden puolesta. Viikonloppuna hän sai muiden asukkaiden vihat niskoilleen, kun ei suostunut panemaan tekopenistä otsalleen.

---
---

Aiemmin BB-Sebastian on tentannut uskonnollisia kysymyksiä esimerkiksi Tamerilta, joka on muslimi. Nyt vuorossa oli BB-Stefan, jonka kanssa biseksuaali oululainen kävi keskustelua kristinuskosta. Samalla Stefan avautui uskontoonsa liittyvistä käsityksistä.

– Jos uskot jumalaan, sua pidetään friikkinä. Jos uskot ufoihin tai Buddhaan, sua pidetään coolina. Kaikkeen muuhun saa uskoa, mutta jos uskoo Jeesukseen, pidetään sekopäänä, Sebastian ihmetteli ohjelman verkkosivujen mukaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Big Brother.