Suositun Gossip Girl -televisiosarjan naistähti Blake Lively on tehnyt viime aikoina kovaa nousua Hollywood-kaunottarien kärkikaartiin. Viime vuonna Blake valittiin Vogue-lehden parhaiten pukeutuvien naisten joukkoon, ja tänä kesänä hän on seurustellut Leonardo DiCaprion kanssa.
The Private Lives Of Pippa Lee -elokuvassa taannoin nakuilleen 23-vuotiaan tähden itse ikuistamia alastonkuvia vuoti kesällä verkkoon. Nyt Blake nähdään kuitenkin poseeraamassa hieman siveellisimmissä mallikuvissa.
Tarzanassa, Kaliforniassa, vuonna 1987 syntynyt Blake Lively on nähty elokuvissa Neljä tyttöä ja maagiset farkut sekä Accepted. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta Gossip Girl -sarjan myötä. Hän esittää sarjassa Serena van der Woodsenin roolia. Vastanäyttelijänsä Penn Badgleyn kanssa taannoin seurustellut Blake on nuorin perheensä viidestä sisaruksesta. Blake Lively tähdittää parhaillaan Green Lantern -elokuvaa. Hän erosi taannoin Gossip Girl -televisiosarjan vastanäyttelijästä Penn Badgleystä kolmen vuoden seurustelun jälkeen.