Jessica Simpsonin jättirinnat häiden peruuttamisen syynä?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Amerikkalainen realitytähti, näyttelijä ja laulaja Jessica Simpson on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä painonsa nousujen ja laskujen merkeissä. Hänen bisneksensä luistavat mainiosti, ja ne ovat tuoneet Jessicalle kymmenien miljoonien omaisuuden.

Äskettäin uutisoitiin laulajakaunottaren pienentävän muhkeat rintansa marraskuisia häitään varten. Hänen mielestään rintojen pienentäminen nimittäin saa hänet näyttämään laihemmalta. Nyt lähde paljasti Simpsonin peruuttavan häänsä, jos kaunotar ei laihdu tarpeeksi ennen suurta päiväänsä.

– Jos hänen painonsa ei tipu pian, hän saattaa peruuttaa häät, lähde kertoi The Hollywood Gossip -sivuston mukaan.

Jessica Simpson tähditti vuonna 2005 Speedfit-yhtiön treenivideota, jonka julkaisemisen hän sai viime vuonna kiellettyä oikeudessa. Talven aikana video oli kuitenkin vuotamassa verkkoon, kun sitä kaupiteltiin eniten tarjoavalle. Vielä videota ei ole kuitenkaan julkisuudessa nähty.