X Factor -kuvauksista poliisioperaatio

Alunperin r&b-tähtenä tunnetuksi tullut laulajakaunotar Kelly Rowland on tehnyt viime aikoina menestyksekästä uraa dancerintamalla, kun neitokainen on julkaissut useampiakin kappaleita yhdessä David Guettan kanssa.

---
---

Äskettäin 30-vuotias kaunotar kiinnitettiin Britannian X Factor -kykyjenetsintäkilpailun tuomariksi. Nyt Rowlandin Floridan rantahuvilan kerrotaan joutuneen häiriköinnin kohteeksi.

Tähti oli kuvaamassa X Factor -ohjelmaa Miamin rannalla sijaitsevassa ökylukaalissaan. Kuvaukset jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, koska eräs vesiskootterijengi hurjasteli Rowlandin talon edustalla aiheuttaen meteliä.

– Eräs mies aiheutti meteliä tahallaan. Hän ei lopettanut talon edustalla pörräilyä, joten jouduimme soittamaan poliisit paikalle, X Factor -ohjelman juontaja Dermot O’Leary Miami New Times -blogin mukaan.

Kelly Rowland opastaa kykykilpailussa Oscar-voittaja Jennifer Hudsonin kanssa omaa laulajaryhmäänsä rantahuvilallaan. Tähden kerrotaan olevan tiukka tuomari, sillä hän on muun muuassa kieltänyt laulajiltaan alkoholin käytön ja tupakan polton.

Destiny’s Child -yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut poptähti Kelly Rowland on parin viime vuoden aikana laulanut lähinnä muiden artistien dance-tyylisissä kappaleissa. Taannoin hän julkaisi oman dancekappaleensa nimeltä Commander, joka on työstetty yhdessä David Guettan kanssa. Rowlandin ensimmäinen ykköshitti oli Dilemma, jonka hän esitti yhdessä räppäri Nellyn kanssa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.