Kerjäläismiehen tausta paljastui – onkin rikas mies

Ohhoh! · Neea Jokinen

Suomenkin kaduilla nähdään nykyisin runsaasti varsinkin ulkomaalaisia kerjäläisiä, jotka anovat ohikulkijoita rahaa. Selvitysten mukaan romanikerjäläiset keräävät rahaa itsensä sijaan esimiehilleen. Kerjääjät ovat hyvin yleisiä myös ulkomailla.

Nyt erään kiinalaisen kerjäläismiehen omaisuus ihmetyttää maailmalla. Miehen nimittäin kerrotaan olevan rikkaampi kuin kukaan olisi uskonutkaan. Beijingin kaduilla Kiinassa usein nähty kerjäläinen omistaa nimittäin neljä autoa ja useita kiinteistöjä Beijingissä. Miehen kerrottiin olevan rikkaampi kuin ne ihmiset, jotka ovat antaneet hänelle rahaa.

– Hänen äitinsä käyttää paljon kultaisia koruja ja hänen poikansa pukeutuvat merkkivaatteisiin. Mies on rikkaampi kuin ne, jotka antavat hänelle rahaa, Jiangxi Satellite -televisiokanava väitti.

Televisiokanavan mukaan mies asuu Beijingin keskustassa vaimonsa ja kahden poikansa kanssa. Kerjääjämiehelle rahaa antaneet ihmiset ovatkin kertoneet uutisen jälkeen etteivät aio enää avustaa ”köyhältä” vaikuttavaa miestä rahallisesti.