Karmiva paljastus: Michael Jackson nukkui lapsen kokoisen nuken kanssa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Michael Jacksonin reilut kaksi vuotta sitten tapahtunutta kuolemaa puidaan parhaillaan oikeudessa Yhdysvalloissa. Synkän oikeudenkäynnin lomassa tähdelle järjestettiin viikonloppuna muistokonsertti Walesissa, jossa nähtiin lukuisia menestyneitä artisteja.

Jo oikeudenkäynnin alkuvaiheissa selvisi uusia ja yllättäviä asioita Michael Jacksonin traagisesta menehtymisestä. Esimerkiksi tähden peniksessä kerrottiin olleen katetri kun tämä löydettiin elottomana sängystään. Jacksonin turvamies kertoi myös nähneensä muovipussissa outoa ja maitomaista ainetta.

Nyt on selvinnyt, että 50-vuotiaana menehtynyt poptähti nukkui lapsen kokoisen posliininuken kanssa. Laulajan kuoleman oikeudenkäynnissä nimittäin paljastettiin kuva, jossa näkyi vaaleakutrinen posliininukke Jacksonin sängyssä. Telegraph-sivuston mukaan lapsenkokoinen nukke oli puettu vihreisiin haalareihin.

Vuonna 2003 Michael Jackson pidätettiin, koska häntä syytettiin lapsen hyväksikäytöstä ja huumaavan aineen tarjoamisesta alaikäiselle pojalle. Hänet julistettiin syyttömäksi kaksi vuotta myöhemmin, mutta pedofiliasyytökset jäivät kuitenkin varjostamaan laulajan elämää.

Popin kuninkaaksi nimetyn Michael Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray on syytettynä hoidokkinsa kuolemasta. Lääkärin tilanne onkin muuttunut tukalaksi, sillä tapauksesta on tullut ilmi yllättäviä käänteitä. Muun muuassa tähden lääkärin kerrottiin toimineen varsin erikoisesti elottoman Jacksonin ruumiin edessä. Hän nimittäin viivytteli hätänumeroon soittamista. Äskettäin selvisi myös, että Murray oli tilannut eräältä apteekkarilta laatikoittain Jacksonin tappaneita Propofol-lääkkeitä.