Charlie Sheen on potkuista huolimatta television rikkain miesnäyttelijä

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Miehen puolikkaat -hittisarjasta näyttävät lähtöpassit itselleen hankkineen Charlie Sheenin tähti on laskun sijaan ollut suorastaan vapaassa pudotuksessa. Taannoin entinen tähtinäyttelijä buuattiin pois lavalta konsertissa valtavan huutomyrskyn saattelemana.

Nyt julkisen hermoromahduksen taannoin saanut Charlie Sheen nimettiin television rikkaimmaksi miesnäyttelijäksi. Arvostettu Forbes-lehti nimittäin julkaisi listan eniten vuonna 2010 – 2011 tienanneista television miesnäyttelijöistä. Ongelmainen Sheen komeili ykköspallilla potkuistaankin huolimatta.

Charlie Sheen vei voiton 40 miljoonan dollarin vuosituloillaan, jotka hän ehti tienata ennen potkujaan. Toiseksi ylsi Kaikki rakastavat Raymondia -televisiosarjan tähti Ray Romano, joka tienasi vuodessa 20 miljoonaa dollaria. Kolmanneksi nimettiin Konttori-sarjan päätähti Steve Carrell 15 miljoonan dollarin vuosituloillaan.

Muita listalle sijoittuneita huikeilla vuosituloillaan olivat muun muuassa Miehen puolikkaat -tähti Jon Cryer ja CSI-näyttelijä Laurence Fishburne, jotka tienasivat 11 miljoonaa dollaria vuoden aikana. Myös Mentalist-komistus Simon Baker ja House-tähti Hugh Laurie sijoittuivat listalle yhdeksän miljoonan vuosituloillaan.

Uusimmat