Maailman menestyneimpiin räppäreihin lukeutuva Snoop Dogg on julkaissut jo lähes 20 albumia. Tähti on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa kuten Training Day, Starsky & Hutch ja Päin Pilveä. Räppäri on jäänyt useita kertoja kiinni huumeiden hallussapidosta.
Nyt 39-vuotiaan ökyrikkaan räppärin uutisoitiin joutuneen vaikeuksiin rajavartion kanssa Norjassa. Tähti nimittäin otettiin syyniin, koska hänellä oli liikaa käteistä mukanaan. Tapauksesta raivostunut Snoop Dogg vapautettiin rajavartiostolta kaksi tuntia kestäneiden selvitysten jälkeen.
– Norjan rajavartiosto sanoi ottavansa minun käteiseni!! Se ei ole oikein! Räppäri päivitti tapauksesta Twitter-blogissaan.
Tähden kerrottiin myöhästyneen kiinnioton takia nimmareidenjako-tilaisuudesta. Hän matkusti Norjaan esiintyäkseen muun muuassa Oslossa Spektrum-areenalla.
Britannian viranomaiset poistivat viime syksynä hiphop-tähti Snoop Doggin porttikiellon maahan, ja artisti pääsi viimein esiintymään Britanniassa ensimmäistä kertaa vuosiin. Sittemmin Hollanti kuitenkin kielsi artistia saapumasta maahan ja siksi Snoop joutui perumaan keikkojaan puukenkämaassa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Snoop Dogg tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.