BB-Siv Anita kertoi salaisuutensa: ”Olin aiemmin poika ja vaihdoin sukupuoltani”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -tuotantokauden teemana Suomessa on tänä vuonna ollut, että talossa on enemmän salaisuuksia kuin koskaan aiemmin. Teema tuli puheeksi tänään myös talossa, kun asukkaat keskustelivat norjalaisen Siv Anitan kanssa.

Samalla BB-Sebastian tiedusteli onko norjalaisella vieraalla jokin suuri salaisuus. Hän vitsaili pitäneensä salassa talon suurimman salaisuuden, johon hän sai idean ruotsalaisesta kollegastaan.

– Olin aiemmin poika ja olen vaihtanut sukupuolta. Kyllä. Kyllä olin, BB-Siv Anita kertoi muiden ihmetykseksi.

– Ei voi olla! BB-Suvi huusi tyrmistyneenä.

– Kyllä. Näin on. Kyllä se on totta, Siv Anita jatkoi.

– Se oli minun salaisuuteni. Kun puhuimme Norjan BB-talossa, niin muistin, että Ruotsin talossa oli ollut tyttö, joka oli ollut aiemmin poika. Kysyin meidän pojilta, että voisitteko tapailla tyttöä, joka oli aiemmin ollut poika, Siv Anita paljasti.

– Andreas ei ollut siinä ja myöhemmin pyysin häntä kanssani kahdestaan makuuhuoneeseen. Kerroin hänelle olleeni 13-vuotiaaksi saakka poika. Kerroin käyneeni leikkauksessa ja ottaneeni hormonihoitoja. Hän vastasi minulle, että se on ihan ok ja että hän rakastaa minua silti.

Seuraavaksi keskustelu siirtyi pornografiaan, kun BB-Matti väitti jokaisen täysin heteromiehen pitävän pornosta. BB-Sebastian oli eri mieltä, mutta niin oli myös Siv Anita, joka kertoi ettei hänen exänsä pitänyt pornosta. Matti kuitenkin tyrmäsi tämän ja totesi miehen varmasti pitäneen pornosta.