Törkeä sääntörikkomus Big Brotherissa – raju rangaistus seurasi

Big Brother · Neea Jokinen

Big Brother -talossa jo viikon asustanut kehonrakentaja BB-Matti on salannut yksityiselämäänsä asukastovereiltaan. Ulkomaailmassa asukasta nimittäin odottaa tyttöystävä. Mies on kuitenkin ollut vastahakoinen vastaamaan muiden asukkaiden uteluihin yksityiselämästään.

Tänään Matti vietti aamupäivällä pitkän tovin päiväkirjahuoneessa. Sieltä poistuttuaan asukkaat huomasivat miehen hauiksessa punaisen nauhan, jota häätöäänestyksessä olevat asukkaat joutuvat käyttämään. Matti kertoikin muille joutuneensa häätöuhan alle törkeän sääntörikkomuksensa takia.

– Joudun suoraan häätöäänetykseen, koska puhuin ulkomaailman asioista. En saa antaa nimeämispisteitä, Matti kertoi muille.

– Voi v***u ei oo todellista, Suvi kauhisteli.

Matin rikkomus tapahtui eilen illalla. Hän nimittäin paljasti asukkaille ulkomaailmassa puhutuista asioista. Helsinkiläismies kertoi muille esimerkiksi ulkomaailmassa tapahtuneesta uutisoinnista häädetyn BB-Amandan räppäri-ihastus Junosta. Matti kertoi muun muuassa, että räppäri sai paljon huomiota mediassa Big Brotherin myötä.

– Ei voi olla totta, sehän oli vahinko! Suvi sanoi rangaistuksesta.

– Asia on nyt käsitelty, ei tarvii enää puhua tästä, Matti sanoi.

– Must tuntuu pahalta sun puolesta, jos se yhtään helpottaa, Tanja lopetti.

Uusimmat