Pankkivirkailija vankilaan – kuvasi salaa naiskollegojen intiimialueita

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Naisten salakuvaaminen kylpyhuoneissa ja yleisissä vessoissa on ollut viime aikoina esillä myös Suomessa, kun viime kesänä urheilutapahtumassa jäi kiinni miespuolinen salakuvaaja. Japanissa poliisikin varoitti taannoin naisia ”perverssien uudesta sukupolvesta”.

Japanissa viranomaiset ovat jo pyytäneet naisia olemaan varuillaan chikan-miesten varalta. Nämä ovat varustautuneet uusimmalla kuvaustekniikalla ja yrittävät saada tallennettua otoksia naisten intiimialueista esimerkiksi kauppakeskuksissa, toreilla, junissa ja kaupoissa.

Nyt ongelma on levinnyt myös Singaporeen, jossa pankin toimihenkilö Goh Yang Chuan on jäänyt kiinni naispuolisten kollegojensa salakuvaamisesta. Hän oli asentanut pienen kameran kolmen naiskollegansa työpöytien alle, jotta saisi kuvia naisten hameiden alta. Tiistaina mies tuomittiin kuukaudeksi vankilaan. Mies jäi kiinni, kun yksi naisista löysi sattumalta yhden kameroista, The Straits Times uutisoi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat