Myymälävarkauksien yleisyys yllätti – tässä varastetuimmat tuotteet

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suurin osa myymälävarkaista ja näpistäjistä saadaan kiinni kauppojen hälytysporttien ja valvontakameroiden avulla. Monet onnistuvat kuitenkin livahtamaan kaupasta maksamattomien ostostensa kanssa.

Nyt Yhdysvaltojen myymävarkauksia ehkäisevä järjestö julkaisi Top 10 -listan kaupoista eniten varastetuista tuotteista. Järjestö paljasti samalla, että Yhdysvalloissa jokaisesta kauppaan kävelleestä yhdestätoista ihmisestä yksi poistuu kaupasta jonkun maksamattoman tuotteen kanssa.

Listan kärjessä nähdään yllättäen lähinnä elintarvikkeita, sillä kalliit lihat ja alkoholit ovat eniten varastettuja tuotteita. Tuotelistan kolmanneksi on nimetty elektroniikkaa, sillä muun muuassa sähköhammasharjat päätyvät usein myymälävarkaiden käsiin. Etenkin Gillette Mach 4 -partahöylä on ollut niin ikään varkaiden keskuudessa suosittu tuote. Tutkimuksessa selvisi myös, että kalliita merkkivaatteita ja hajuvesiä varastetaan säännöllisesti.

Listalla nähdään myös lasten leluja, sillä kahdeksanneksi varastetuimmaksi tuotteeksi on nimetty Muppet-pehmolelu Elmo. Videopelit, kannettavat ja älypuhelimet ovat listalla Top 4 -kohdassa. Myös Niken ja Adidaksen merkkitennareita varastetaan usein kaupoista. Järjestön mukaan tutkimuksessa selvisi, että 70 prosenttia kiinni jääneistä myymälävarkaista ei ollut suunnitellut varkautta etukäteen.