Cheryl Cole sai rintansa ja peppunsa takaisin

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman seksikkäimmäksi poppariksi äänestetty Cheryl Cole matkusti taannoin Afganistaniin tapaamaan brittiläisiä sotilaita. Laulajan kerrottiin ihastuneen matkalla erääseen sotapoikaan. Viime aikoina kaunotar on kuitenkin yhdistetty kollegaansa Taio Cruziin.

Äskettäin Cheryl Cole poseerasi uudelle Hunger-lehdelle kuumissa kuvissa märkähiuksisena. Nyt hieman lisäkiloja viime kuukausien aikana kerännyt kaunotar kertoi olevansa todella tyytyväinen kurvikkaaseen vartaloonsa. Cheryl nimittäin kertoi kolmen kilon lihoamisen jälkeen saaneensa rintansa ja peppunsa takaisin. Katso kuvat tästä.

– Olen yleensä todella laiha, kun työaikatauluni on kiireinen. Työtaukoni aikana olen vain hengaillut ja tehnyt ruokaa kotona. Vartalooni on tullut kolme kiloa lisää ja tunnen oloni todella seksikkääksi, Cheryl kertoi Britannian Grazia-lehdelle.

Poppari kertoi myös olevansa sinut vartalonsa kanssa. Tähden mielestä nainen on kauneimmillaan silloin, kun tuntee olonsa hyväksi vartalossaan. Cheryl kuitenkin ymmärtää nuorten tyttöjen paineet ulkonäköihanteista.

Aiemmin kesällä 28-vuotias Cheryl Cole sijoittui viidenneksi Kaikkien aikojen kaunein brittinainen -äänestyksessä. Voittajaksi kyseisessä äänestyksessä nimettiin Audrey Hepburn ja perässä tulivat muun muuassa povipommi Kelly Brook, näyttelijätär Elizabeth Taylor ja herttuatar Kate Middleton. Hänet on myös äänestetty Britannian unelmien lentoseuralainen -äänestyksessä ykköseksi.