Zayn Malik ja Perrie Edwards erosivat

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on noussut nopeasti teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Britannian X Factor -kilpailussa syntynyt bändi niittää parhaillaan menestystä myös Suomessa. Stara haastatteli One Direction -yhtyettä viime kuussa. Kuuntele haastattelu tästä.

Nyt miljoonien teinityttöjen päiväuni Zayn Malikin uutisoitiin eronneen tyttöystävästään. One Direction -yhtyeen 18-vuotias poppari seurusteli kahden kuukauden ajan laulaja Perrie Edwardsin kanssa. Perrie kuuluu Little Mix -tyttöbändiin, joka voitti tämän vuoden Britannian X Factor -ohjelman.

– Minulla ei ole aikaa romanssille. Aion nyt keskittyä vain musiikkiin, kiertueeseen ja albumin tekoon, Perrie kertoi The Sun -lehdelle.

Perrien kerrottiin dumpanneen poikaystävänsä pian X Factor -voiton jälkeen. 18-vuotias popkaunotar nimittäin kertoi, että kukaan tyttöbändin jäsenistä ei aio deittailla vähään aikaan kiireisen työaikataulun vuoksi. Teinitähdet tapasivat taannoin ohjelman kuvauksissa.

One Direction -yhtye perustettiin X Factor -ohjelmassa, kun viisi nuorta miestä ei yksinään menestynyt kisassa. Heitä pyydettiin perustamaan bändi, ja sen jälkeen menestystä on tullut roppakaupalla. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköseksi ja esikoisalbumi Up All Night julkaistiin marraskuussa.