Arhinmäki sai nenilleen: Kiintolevyille ei Teosto-veroa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harvinaisen raju kädenvääntö hyvitysmaksun laajentamisesta on päättynyt. Hallitus päätti tänään, että hyvitysmaksua ei tulla laajentamaan matkapuhelinten ja kiintolevyjen tallennuskapasiteettiin. Siten kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sai arvovallalleen rajun kolauksen.

Arhinmäki ajoi hyvitysmaksun uudistusta, jolla maksua olisi jatkossa peritty myös monilta uusilta laitteilta, joilla tietoa voidaan tallentaa. Kriitikot kutsuivat tätä maksua niin sanotuksi Teosto-veroksi. Arhinmäen esitys oli kuitenkin noin kymmenen vuotta myöhässä, sillä viime vuosina erityisesti juuri musiikin kuunteleminen on siirtynyt verkon yli tapahtuvaksi suoratoistoksi, jossa musiikkia ei tallenneta kiintolevylle.

Tällaisia stream-palveluja tarjoaa suurin osa radiokanavista ja erityisesti huippusuosittu musiikkipalvelu Spotify. Tänään myös Apple toi Suomen markkinoille Match-palvelunsa, jossa käyttäjä voi siirtää koko musiikkikirjastonsa kiintolevyltä internetin pilvipalveluun. Mikäli kiistelty uudistus olisi mennyt läpi, olisivat hyvitysmaksua joutuneet maksamaan lähinnä ihmiset, jotka tallentavat tietokoneelleen esimerkiksi omia valokuviaan.

Uusimmat