Katkera vuodatus Norjan voipulasta: ”Haistakaa vi**u amerikkalaiset!”

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Norjassa on kärsitty viime viikkoina historiallisen suuresta voipulasta, kun voita ei riitä enää kauppoihin saakka. Mustassa pörssissä voikilosta maksetaan parhaillaan Norjassa jopa satoja euroja. Suomessakin tilanne on huolestuttava, mutta ei vielä aivan yhtä paha.


Kuva: YouTube

Esimerkiksi amerikkalaiset ovat naureskelleet Norjan voipulalle niin viihdelehdissä kuin televisio-ohjelmissakin. Nyt eräs norjalainen julkkisbloggari on suivaantunut maansa erikoiselle tilanteelle nauramiseen ja on julkaissut itse vastalauseensa verkossa. Hän myös haistattelee amerikkalaisille ja tiedustelee miltä tunnetusti ylipainoisista amerikkalaisista tuntuisi, jos heiltä loppuisi voi. Ja vieläpä joulun alla.

Uusimmat