Teinitytön missivoitosta painajainen: ”En pysty kuvailemaan sitä tunnetta”

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kauneuskilpailut ovat yleisiä etenkin Yhdysvalloissa, joissa koulitaan esimerkiksi teini-ikäisistäkin kaunottarista missivoittajia. Nyt erään teinitytön missivoitto osoittautui painajaiseksi, sillä hän ehti pidellä kruunuaan ja titteliään vain kahden tunnin ajan.

15-vuotias Aspen Brito kruunattiin äskettäin Miss Antelope Valley -kauneuskilpailun voittajaksi. Teinityttö joutui kuitenkin luopumaan kruunustaan pian voiton jälkeen ikäkiistojen takia. Erään kilpailijan isä sai nimittäin selville syntymätodistuksesta, että Aspen ylitti kilpailun ikärajan 20 päivällä.

– En pysty sanoin kuvailemaan sitä tunnetta, kun sain tietää asiasta. Halusin olla positiivinen roolimalli ikäisilleni tytöille, mutta kruunu vietiin minulta, Aspen kertoi NBC-televisiokanavalle.

Teinimissin Denise-äidin mukaan missikisan tuomaristo ja johtokunta tiesivät koko kilpailun ajan Aspenin oikean iän. He puuttuivat siihen vain siksi, että toisen kilpailijan isä valitti voittajan olevan liian vanha kauneuskilpailuun. Missivoittajan perhe aikoo viedä asian mahdollisesti jopa oikeuteen saakka.