Mitä voi syödä Marsissa – outo kokeilu ihmetyttää

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jos olet koskaan pohtinut miltä avaruusruoka maistuu, nyt sitäkin on mahdollisuus kokeilla. NASA etsii vapaaehtoisia erikoiseen avaruuskokeiluunsa, joka simuloi Mars-planeetan oloja. Kokeiluun osallistuvat elävät neljän kuukauden ajan autenttisessa avaruustunnelmassa Havaijilla vulkaanisella rannalla ja syövät pelkkää astronauttimuonaa.

HI-SEAS -nimellä tunnettu projekti alkaa vuonna 2013. Daily Mail -julkaisun mukaan tarkoitus on tutkia astronauttien ravinnonsaantia. Kokelaat saavat valmisruokaa, mutta joutuvat myös itse kokkaamaan ankeissa olosuhteissa.

Avaruusdieetti rakentuu suurimmaksi osaksi kuivatusta ruoasta, kuten riisistä, pavuista, jauhoista sekä kuivatusta lihasta ja juustosta. Kokeilu tehdään todellisella survivor-asenteella, sillä kokelaat joutuvat pitämään ulkona liikkuessaan avaruuspukuja ja selviämään vain tukikohdastaan löytyvällä muonituksella.

Kokeilun ajan Havaijin ja Cornellin yliopistojen tutkijat tarkkailevat osallistujien käyttäytymistä ja fyysistä hyvinvointia. Tutkijoita kiinnostaa muun muassa, miten eristyneisyys ja ruokavalion tuoreiden hedelmien ja vihannesten puute vaikuttaa astronauttien mielentilaan.