Joulukalentereita ilmestyi kauppojen hyllyille jo syyskuussa, vaikka kesästä oli hädin tuskin ehditty luopua. Tässä välissä pitäisi juhlia vielä pyhäinpäivää tai sen kaupallisempaa versiota, eli halloweenia.
Joulusuklaat, koristeet ja muut sesonkituotteet valtaavat lisää hyllytilaa näin lokakuussa. Partiolaisten joulukalenterit on jo ilmestynyt. Milloin joulun saa oikein aloittaa virallisesti?
Jotkut tuovat joulun kotiinsa jo marraskuussa
Toisten mielestä joulukoristeet kuuluvat esille vasta joulukuussa. Jotkut odottavat ensimmäiseen adventtiin, kun taas innokkaimmat jouluihmiset sytyttävät vähintään koristevalot jo lokakuun alussa.
Yhtä oikeaa ajankohtaa ei tietenkään ole. Joulun valmistelu on pitkälti makuasia. Voisi uskoa, että marraskuun puoliväli tarjoaa tähän dilemmaan varsin järkevän kompromissin.
Jos jouluverhot, pöytäliinat ja muut koristeet vaihdetaan paikoilleen marraskuun puolivälissä, niistä ehtii nauttia lähes seitsemän viikkoa ennen loppiaista. Koristeet voi kerätä pois heti uudenvuoden jälkeen, eikä kodin jouluilme ehdi tuntua pitkästyttävältä.
Jouluverhojen vaihtaminen on typerää parin päivän vuoksi. Ensin vanhat verhot irrotetaan, tuuletetaan tai mahdollisesti jopa pestään, sitten uudet silitetään ja ripustetaan. Joulun jälkeen sama työ tehdään uudelleen. Jos joulutekstiilit otetaan esille vasta joulukuun puolivälissä, niiden käyttöaika jää lyhyeksi.
Jouluiset värit voivat tuntua erityisen miellyttäviltä.
On helpompi skipata koko verhojen vaihtaminen, vaikka se on monen mielestä yksi parhaimmista joulun kotiin tuovista elementeistä. Marraskuun puolivälissä aloitettu joulukausi antaa enemmän vastinetta valmisteluihin käytetylle ajalle.
Kun tekee joka viikko jotain pientä, ei kaikkea tarvitse rysäyttää kerralla. Sitten joulun jälkeen voi vaihtaa suoraan keväisempään ja valoisampaan sisustukseen. Suomessa marraskuu kuuluu vuoden synkimpiin kuukausiin.
Päivät lyhenevät, aurinko näyttäytyy niukasti ja monin paikoin maa on vielä lumeton. Juuri silloin joulun lämmin tunnelma, kuten tutut koristeet ja jouluiset värit voivat tuntua erityisen miellyttäviltä. Tulee turvallinen ja pehmeän pörröinen olotila. Hieman hehkuviiniä ja joulukalenterin askartelua, ehkä lahjalistan tekemistä ja tarjousten hyödyntämistä.
Perinteisiin joulutekstiileihin tai -koristeisiin voi liittyä myös muistoja lapsuudesta, läheisistä ja aiemmista juhlista. Tuttujen esineiden esille ottaminen voi tuoda lohdullista tunnetta raskaan arjen keskellä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Joulu, joulukuusi, joulutorttu, jouluvalot, tonttu tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.