Amerikkalaislaulaja kuoli: ”Diskokansa menetti tähtensä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

The Trammps -yhtye nousi suursuosioon Disco Inferno -hittikappaleensa myötä 1970-luvulla. Diskokansaa tanssittaneella yhtyeellä oli taannoin kolme hittikappaletta Yhdysvaltojen R&B-listalla. Nyt yhtyeen entisen keulahahmon James T. Ellisin uutisoitiin menehtyneen 74-vuotiaana.

The Huffington Post -sivusto uutisoi eilen illalla, että James T. ”Jimmy” Ellis on kuollut hoitokodissaan Etelä-Carolinan Rock Hillissä. The Trammps -tähden kuolinsyy ei ole vielä selvillä. Diskotähden kuolemasta ilmoitti Bass-Cauthen -hoitokodin edustaja David Turner, jonka mukaan Jimmy Ellisin muistotilaisuus pidetään jo tänään.

The Trammps -yhtye julkaisi legendaarisen Disco Inferno -hittikappaleen vuonna 1976. Kulttisuosioon noussut kappale kuultiin myös Saturday Night Fever -elokuvan tunnusmusiikkina. Hittikappale palkittiin taannoin Grammy-palkintogaalassa. Yhtye ehti julkaista kahdeksan studioalbumia ennen kuin bändi hajosi 1980-luvun alussa. Yhtyeen jäseniä olivat James T. Ellis, Norman Harris, Stanley Wade, Robert Upchurch ja Earl Young.