X Factor -kilpailija pyysi ohjelman tuomaria treffeille

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman seksikkäimmäksi poppariksi äänestetty Cheryl Cole seurustelee viihdelehtien tietojen mukaan nykyisin musiikkituottaja Patrizio Pigliapocon kanssa. Poppari työskenteli Patrizion kanssa ja lopulta yhdessäolo muuttui romanssiksi.

Nyt Cheryl on saanut uuden varteenotettavan ihailijan X Factor -kollegastaan Olly Mursista. Cole antoi kykyohjelmassa kilpailleelle miehelle tämän elämän tilaisuuden vuonna 2009, jonka jälkeen mies nousi julkisuuteen laulajana ja myöhemmin X Factor -juontajana. Pari on säilynyt hyvinä ystävinä tapaamisensa alusta lähtien.

Nyt Murs on vihdoin rohkaissut mielensä päättänyt viedä ystävysten suhteen astetta pidemmälle kysymällä Cheryliä Twitterin välityksellä treffeille. Murs ja Cole kävivät pienen keskustelun twiittaamalla ja sen jälkeen selvästi kiinnostunut mies kysyi kaunottaren puhelinnumeroa. Fanit ehtivät jo twiitata Mursille kannustavia kommentteja, sen sijaan Cheryl ei ole vielä vastannut ehdotukseen mitään.

Murs on tehnyt aiemmin jo selväksi julkisten kommentiensa kautta, että hän pitää Colea viehättävänä. X Factor -juontajana ollessaan hän kertoi aiemmin haluavansa suudella Colea mistelin alla. Hän on myös kehunut naisen tuoksuvan hyvältä ja näyttävän upealta. Nähtäväksi jää, lämpeneekö nainen Mursin ehdotukselle.

Aiemmin kesällä 28-vuotias Cheryl Cole sijoittui viidenneksi Kaikkien aikojen kaunein brittinainen -äänestyksessä. Voittajaksi kyseisessä äänestyksessä nimettiin Audrey Hepburn ja perässä tulivat muun muuassa povipommi Kelly Brook, näyttelijätär Elizabeth Taylor ja herttuatar Kate Middleton. Hänet on myös äänestetty Britannian unelmien lentoseuralainen -äänestyksessä ykköseksi.

Uusimmat