Räppäri paljasti: ”Seksiä lukemattomien naisten kanssa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kanadalainen räppäri Drake tunnetaan hittibiiseistään Over, Best I Ever Had ja Miss Me. Mies on tehnyt yhteistyötä useiden tunnettujen hiphop-artistien kanssa. Draken kerrottiin vuonna 2009 tapailevan laulaja Rihannaa, jonka kanssa tämä teki myös duettoja.

Nyt naistenmiehenä tunnetty räppäri on avautunut villeistä vuosistaan ja kertonut ajatustensa muuttuneen niistä ajoista. Maailmanmaineen myötä mies kertoi suosionsa kasvaneen myös naisten silmissä. Räppäri nautti menestyksestään kauniimman sukupuolen keskuudessa ja harrasti paljon irtosuhteita.

– Nuorempana harrastin seksiä lukemattomien naisten kanssa. Pidin hauskaa, mutta tunteeni eivät olleet mukana teoissani. Nyt en enää pystyisi samaan, sillä olen muuttunut, kertoo mies GQ-lehden haastattelussa.

Räppäri kertoo haluavansa elämäänsä tällä hetkellä syvyyttä ihmissuhteisiinsa. Mies ei nykyään veisi enää suhdetta naisen kanssa fyysiselle tasolle, jos tämä ei todella merkitsisi hänelle jotain. Räppäri haluaa elämäänsä naisen, jonka vieressä haluaa olla myös seksuaalisen kliimaksin jälkeen.

Drake on myös näytellyt elokuvissa ja televisiosarjoissa. Mies nousi kuuluisuuteen alunperin Degrassi: The Nest Generation -televisiosarjan roolinsa myötä. Vuonna 2009 Drake solmi levytyssopimuksen Lil Waynen Young Money Entertainment -levy-yhtiön kanssa. Artisti julkaisi debyyttialbuminsa Thank Me Later vuonna 2010. Drake on sanoittanut kappaleita monelle poptähdelle kuten Alicia Keysille ja Jamie Foxxille.



Uusimmat