Mummo huijasi työnantajaltaan miljoonia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla törmää silloin tällöin törkeisiin varkausuutisiin. Eräs brittiläinen mummo teki suhteellisen ikävän tempun työnantajalleen huijaamalla tältä lähes kolme miljoonaa puntaa. Mummo työskenteli kotitalouskoneita valmistavassa Stoves-tehtaassa Luoteis-Englannissa yli 20 vuoden ajan.

63-vuotias Shelagh Smith toimi yrityksen kirjanpidon valvojana. Yrityksestä katosi rahaa ja asia huomattiin vuonna 2010. Smithin epäillään nyt kavaltaneen 2,8 miljoonaa puntaa viimeisen viiden työvuotensa aikana. Naisen väitetään käyttäneen kavaltamansa rahat lastensa ja lastenlastensa uusiin taloihin ja perheelleen antamiin rahalahjoihin.

Huijaus paljastui, kun vanha nainen yllättäen katosi vuoden 2010 lokakuussa. Hänen miehensä Roy Smith työskenteli myös tehtaalla ja sai eläkkeelle jäädessään ison 230.000 punnan arvoisen korvauksen työtapaturman johdosta. Nainen järjesti miehensä eläköitymisen jälkeen, että firma maksoi summia pariskunnan ja heidän tyttärensä tilille.

Nainen on ottanut vastuun kadonneista rahoista. Kiinnijäämisestään järkyttynyt Shelagh Smith päätti yrittää itsemurhaa pillereillä. Mummo jätti itsemurhaviestin miehelleen, jossa kertoi olevansa pahoillaan teoistaan.

– Kaikki hirveät teot, joista saat vielä tietää, tein vain perheeni takia. Yritin omalla typerällä tavallani pitää lapset turvassa ja onnellisina, kertoi Shelagh Smith The Sun -sivuston mukaan itsemurhaviestissä.

Uusimmat