Tutkimus: Mummolassa hoidetut lapset fiksumpia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suurin osa työssäkäyvistä vanhemmista valitsee lapsilleen päiväkotihoidon arkipäivien ajaksi. Joskus lastenhoitoapua voi kuitenkin löytyä lähipiiristä, kun esimerkiksi taaperoiden isovanhemmilla on mahdollisuus hoitaa jälkikasvuaan.

Nyt erään tutkimuksen mukaan mummolassa hoidettujen lasten aivot kehittyvät pidemmälle kuin niiden, jotka ovat olleet päiväkotihoidossa. The Institute for Fiscal Studies -ja Nuffield Foundation -järjestöjen tekemän tutkimuksen mukaan isovanhempiensa hoivissa olleet lapset osaavat käsitellä tunteitaan paremmin kuin päiväkotilapset.

Lisäksi tutkimuksen mukaan mummolahoidossa varttuneilla lapsilla on laajempi sanavarasto kuin päiväkotihoidossa olleilla lapsilla. Tutkimuksen johtajan Caroline Brysonin mukaan isovanhemmat ovat yleisimpiä lastenhoitajia epävirallisessa lastenhoidossa. Bryson kertoi, että työssäkäyvät vanhemmat vievät lapsensa hoitoon mieluummin isovanhemmille kuin naapureilleen tai ystävilleen.

Sosiaalitutkijan mukaan tutkimuksessa seurattiin vuonna 2000 syntyneiden lapsien kehitystä. Tutkimuksessa selvisi, että päiväkotihoidossa olevat lapset saavat paremman valmiuden koulun käyntiin kuin mummolahoidossa olleet lapset. Tutkimuksen mukaan isovanhempien läheisyydessa varttuneet lapset ovat kuitenkin kehittyneet tunnetasolla pidemmälle kuin päiväkotihoidossa olleet lapset, The Daily Mail -sivusto uutisoi.

Uusimmat