Teinityttö tallensi seksikuviaan koulun tietokoneelle – sai syytteen

Ohhoh! · Neea Jokinen

Yhdysvaltojen Kaliforniassa kohistiin äskettäin erään koulun naisopettajan pornotähteydestä. Koululaiset nimittäin löysivät verkosta lukuisia pornokuvia, joiden tähtenä toimi koulun naisopettaja. Nyt eräs amerikkalainen teinityttö on joutunut poliisien syyniin seksikuviensa takia.

Pennsylvanian Garden Spot –lukiossa opiskeleva teinityttö oli nimittäin tallentanut peräti 350 seksikuvaa koulun tietokoneelle. Poliisin mukaan kuvissa esiintyi 16-vuotiaan teinitytön lisäksi lukuisia koulun muita alaikäisiä oppilaita. Viranomaiset kertoivat, että kuvissa nähtiin muun muuassa kuvia lukiolaisten välisistä seksiakteista.

Pornokuvat löydettiin teinitytön käytössä olleelta kannettavalta tietokoneelta, joka oli kuitenkin koulun omistuksessa. Koulun johtokunnan jäsenen Robert Hollisterin mukaan seksiotoksia ei oltu kuvattu koulun alueella. Lukiolaistyttöä syytetään nyt säädyttömän ja seksuaalisen materiaalin hallussapidosta, The Daily Mail –sivusto uutisoi.