Angry Birds -hittipelistä tehdään televisiosarja

Digi · Anna Poikkimäki

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Taannoin peliyhtiö ilmoitti hittipelin nousseen maailman ladatuimmaksi peliksi.

Peliin tuli helmikuussa toivottu laajennus, kun Angry Birds lanseerattiin myös Facebook-yhteisöpalveluun. Tämän uskotaan lisäävän pelin fanimäärää entisestään. Nyt lintupelistä tehdään viikoittain televisiossa esitettävä animaatiosarja. Rovio-yrityksen Nick Dorran mukaan televisiosarja näyttää tutuista pelihahmoista täysin uusia ulottuvuuksia.

– Tulevaisuudessa Angry Birds tulee olemaan vähemmän ja vähemmän ilmaan lingottuja lintuja. Näette enemmän lintuhahmojen syviä ajatuksia ja tunteita, jotka paljastavat sen, miksi eläimet ovat niin vihaisia, kertoo Nick Dorran Daily Mail -sivustolla.

Televisiosarjan lisäksi lintuhahmoista suunnitellaan kokoillan elokuvaa, joka julkaistaan näillä näkymin vuonna 2015. Animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Elokuvalehti Variety uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.

Angry Birds -brändiä laajennetaan parhaillaan erilaisiin tuotteisiin, kuten leluihin, kirjoihin ja t-paitoihin. Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Suomalaisen yrityksen markkinointipäällikön Peter Vesterbackan mukaan pelistä pyritään tekemään samanlainen osa popkulttuuria, kuin esimerkiksi Nintendon Super Mario ja Sanriosin Hello Kitty.