Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvalloissa on kuvattu tositapahtuma, jossa rattijuoppo oli aiheuttaa useita vakavia onnettomuuksia.

Maastoautolla liikkeellä ollut kuljettaja nähdään perässään tulleen auton kuvaamana kaahailemassa täyden kahden kaistan leveydeltä. Tällä kertaa tapaus päättyi onnellisesti, sillä ainoa loukkaantunut oli kuljettaja itse. Ainekset olivat kuitenkin paljon pahempaankin, sillä törmäykset vastaantuleviin olivat hyvin lähellä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Nettivideot Viihdeuutiset.