Nainen löysi lottokupongin roskapöntöstä – voitti miljoonan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Moni on varmasti joskus löytänyt maasta esimerkiksi setelin ja pistänyt päivää piristävän löydön taskuunsa. Nyt erään amerikkalaisen naisen uutisoitiin joutuneen oikeuden eteen, kun hän löysi roskapöntöstä miljoona dollaria sisältävän lottokupongin.

Arkansasissa asuva Sharon Jones oli löytänyt lottokupongin paikallisen Beebe-kioskin edustalla sijaitsevasta roskiksesta. Nainen vei kupongin tarkistettavaksi ja sai tietää voittaneensa miljoona dollaria. Lottovoittaja on kuitenkin nyt joutunut luovuttamaan huikean rahasumman kupongin oikealle omistajalle, joka heitti lottokupongin roskapönttöön.

Lottokupongin ostanut Sharon Duncan -niminen nainen nimittäin kertoi heittäneensä kupongin roskikseen, koska kioskin tarkistuskone väitti, ettei kupongilla saanut voittoja. Lottovoitosta kuultuaan Sharon Duncan päätti haastaa roskiksia kaivaneen lottovoittajan oikeuteen saadakseen jättipotin itselleen. Tapaus on herättänyt voimakkaita mielipiteitä niin oikeudessa kuin kansalaistenkin keskuudessa.

– Ihmiset eivät voi vain heitellä tavaroitaan pois ja vaatia jälkikäteen haluavansa ne takaisin. Sharon Duncanin ostamasta lottokupongista tuli roska, koska hän heitti sen roskakoriin, kupongin löytäneen naisen asianajaja James Simpson kertoi The Daily Mail -sivuston mukaan.



Uusimmat