Miley Cyrus pelasti hylätyn koiran: ”Miten ihmiset voivat olla niin julmia?”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Hannah Montana -sarjan näyttelijänä ja laulajana miljoonien tyttöjen idoliksi noussut Miley Cyrus on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä muuten kuin töidensä merkeissä. Nyt 19-vuotias teinitähti on päätynyt otsikoihin eläinrakkautensa merkeissä.

Miley Cyrus on nimittäin hankkinut itselleen koiranpennun, joka löydettiin hylättynä Walmart-kauppakeskuksen edustalta. Poppari kertoi uudesta perheenjäsenestään faneilleen Twitter-blogissaan, jossa hän muun muuassa kauhisteli ihmisten julmuutta.

– Koira löytyi laatikosta Walmart-kaupan edestä. En voi ymmärtää, miten ihmiset voivat olla niin julmia. Hänen nimensä on nyt Happy, Miley Cyrus kirjoitti Twitter-blogissaan.

Disney-kaunottaren uutisoitiin aiemmin tänä vuonna ostaneen poikaystävälleen Liam Hemsworthille Ziggy-nimisen koiranpennun. Mileyn mukaan suloinen koiranpentu oli löytökoira. Teinitähti on pyytänyt jo useasti fanejaan ottamaan yhteyttä häneen, jos heitä kiinnostaa adoptoida löytökoira Los Angelesista.

Miley Cyrus on joutunut viime kuukausien aikana anoreksiahuhujen kohteeksi, kun hänen hoikistunut vartalonsa on aiheuttanut ihmetystä. Neitokainen on nimittäin kuvattu lähes päivittäin kuntosalilla pilates-harjoittelun parissa. Hän on kuitenkin kiistänyt julkisuudessa vellovat anoreksiahuhut.