Naisvalmentaja vei teinipojan koulun tanssiaisiin – sai potkut suhde-epäilyn takia

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Yhdysvalloissa vietetään vuosittain teinielokuvistakin tuttuja päätöstanssiaisia, eli promeja. Juhlat voivat aiheuttaa päänvaivaa opiskelijoille, jos he eivät löydä itselleen tanssiparia ennen juhlapäivää.

Nyt eräs 41-vuotias nainen on saanut potkut työpaikaltaan, koska hän vei teinipojan koulun tanssiaisiin. Melissa Bowerman vei 17-vuotiaan pojan koulun päätöstansseihin, koska hän sääli parittomaksi jäänyttä teinipoikaa. Nike-yrityksen perustajan Bill Bowermanin sukuun kuuluva nainen työskenteli Condon-lukion yleisurheilujoukkueen valmentajana.

Naisvalmentajan mukaan hänen ja teinipojan välillä ei ole intiimiä suhdetta. Melissa Bowerman kertoi kuitenkin tanssineensa teinipojan kanssa muutaman hitaan kappaleen. Tanssiaisilta meni naisen sanojen mukaan pingistä ja pöytäfutista pelatessa. Hänelle kuitenkin annettiin lähtöpassit, kun koulu sai tietää naisvalmentajan tanssi-illasta.

Teinipojan isä kertoi The Daily Mail -sivustolle, että hän oli antanut suostumuksen valmentajan deittipyyntöön. Isän mukaan nainen on nimittäin ollut jo vuosien ajan nuorille opiskelijoille ”kuin sijaisäiti”. Naisen 73-vuotias aviomies Jon Bowerman työskentelee myös kyseisen urheilujoukkueen valmentajana. Hän kertoi irtisanoutuvansa, jos hänen vaimonsa ei saa työpaikkaansa takaisin.